Ensi vuoden maailman suurimpia metsänäyttelyjä pidetään Etelä-Saksassa 13-16.6.2012. KWF Expo on portti Keski-Euroopan isoille markkinoille. Katso Jyri tekemä video, miltä metsään toteutettava näyttelyalue näyttää marraskuussa 2011.
RCM-Harverin tiiviin esittelyvideon tekivät Jyri Makkonen ja Kari Ahola, editoinnin Petri Männistä.
Jyri Makkonen ja Pekka Tyllilä tekivät tutustumisreissun Kuopion matkaluisteluradalle. Samalla miehet ottivat osaa Kuopion jäämaratoniin, jossa käy kilpailijoita aina Hollannista asti. Katso video tästä.
Kuunkuiskaajat konsertoi Kittilän Kätkälän tuvassa syyskuussa 2010 yhdessä Duo Makkonen & Jokisen, joikaaja Niiles-Jouni Aikion ja kittiläläisten nuorten ja varttuneempien pelimannien kanssa. Jatkoa seurannee ensi keväänä.
Duo Makkonen ja Hasala, Vanha Makasiini
Metsän taikaa-levy on nyt valmis! Lue lisää Ajankohtaista-sivuilta tai klikkaamalla tästä.
Lataa tästä nähtäväksi Jyrin englanninkielinen CV.
Jyri Makkonen ja Pekka Tyllilä tekivät tutustumisreissun Kuopion matkaluisteluradalle.
Samalla miehet ottivat osaa Kuopion jäämaratoniin, jossa käy kilpailijoita aina Hollannista asti.
Katso video klikkaamalla alla olevaa logoa.